tiistai 18. helmikuuta 2014

Geokysymys

Viime syyskuussa pyysin tarjouksen pohjatutkimuksesta kolmelta (3) paikalliselta geofirmalta, sain kaksi (2) vastausta, joista hyväksyin toisen. Työt luvattiin aloittaa viikon sisään ja tulokset "noin kuukauden kuluessa". Tuolloin ajattelimme, että tarvitsemme pohjatutkimuksen, jotta tiedämme josko ja miten talon painumiseen pitää suhtautua, eli uskallammeko ostaa Vinolaa.
Tehtävä

- työ tehdään Suomessa voimassa olevien määräysten mukaan (Euro-normit)

- visuaalinen tarkastelu (käynti paikalla)
- talon historia + arkistoselvitys sekä muiden perustietojen hankinta
- talon vinouden mittaus ja ympäristön vaaitus
- painokairauksia 4 pistettä ja 1 siipikairaus
- tulostus karttana ja leikkauksina
- raportti pohjaolosuhteista, nykytilanteesta ja suositus jatkotoimenpiteistä
Tuloksia ei tullut kauppapäivään mennessä, emmekä saaneet yrityksistä huolimatta firmasta ketään kiinni. Tontilla käytiin kairaamassa lokakuun alussa, kun kaupat oli jo tehty. Koko syksynä ei kuulunut mitään, ja koska asialla ei enää ollut kiire, se välillä unohtui ja välillä ajattelimme, että katsotaan piruuttamme, kuuluuko firmasta koskaan mitään. Ei kuulunut. Tammikuun puolivälissä lähetin tällaisen sähköpostin:
10.9.2013 hyväksyin tarjouksenne pohjatutkimuksesta (tarjous tämän sähköpostin liitteenä). Tarjouksessa sanottiin töiden alkavan "noin viikon sisällä tilauksesta" (tilaus tehty 10.9.2013) ja "valmiiksi noin kuukaudessa". Puhelinkeskustelussa X.X:n kanssa 9.9.2013 ilmoitin, että pohjatutkimus tarvitaan kaupantekoa varten, kauppapäivä 30.9.2013.
Tiedustelin tutkimuksen valmistumista puhelimitse viikolla 38 jättäen myös soittopyynnön sekä sähköpostilla 23.9.2013 saamatta vastausta. Pihallamme käytiin kairaamassa vasta viikolla 40 (3 viikkoa tilauksen tekemisestä), eikä tuloksia tai yhteydenottoa ole tullut tähänkään mennessä (4 kuukautta tilauksen tekemisestä). 
Tarjouksessa tutkimuksen kiinteäksi kokonaishinnaksi ilmoitettiin X € (sis alv 24 %). Koska tutkimuksen aloitus- eikä valmistumisaikataulu ei ole toteutunut, emmekä voineet käyttää tutkimustietoja kaupantekoon 30.9.2013, mihin niitä ensisijaisesti tarvittiin, ettekä ole ottaneet yhteyttä asiaankuuluvalla tavalla, katsomme että tilauksemme on peruuntunut, eikä meille aiheudu siitä mitään kustannuksia.
 Viikon kuluttua tuli seuraavanlainen vastaus:
Teimme maastotutkimukset syksyllä, mittauspäivämäärä 25.9.2013 ja kairauspäivämäärä 1.10.2013. 
Meillä on mittaus/vaaitus- ja kairaustulokset tulostettuina.
Teillä on mahdollisuus lunastaa tutkimustiedot, joiden hinta on puolet sovitusta kokonaishinnasta. Geosuunnittelua kohteeseen ei ole tehty.
Olemmehan toki pieni asiakas verrattuna esim. jättifirmoihin, jotka teettävät kerrostaloalueiden geotutkimukset kyseisellä yrityksellä, mutta en näe mitään syytä, miksei pientäkin asiakasta voisi palvella asiallisesti. Ehkä rahaa tulee ovista ja ikkunoista niin, että tonnilla ei ole mitään väliä?

Sanottakoon varmuuden vuoksi, että yllä oleva yritys ei ole Geo-Master Oy, jonka toimitusjohtaja on entinen vuokraisäntämme ja mukava mies. :)

Salaoja- ja kellariremonttia ajatellen olisi hyvä, että meillä olisi nuo maaperätiedot. Puoletkin alkuperäisestä hinnasta on liikaa. Emme saa kuitenkaan vastaavia miltään geofirmalta tuloksia tuohon hintaan. Mitä tekisitte?

4 kommenttia:

  1. Ainahan voi tehdä ostotarjouksen noista tiedoista, joista firmalle on kuitenkin ollut jotain kulunkia. Heillä on nyt ne tiedot eikä mitään käyttöä niille. Ketään muuta ostajaa ne eivät kiinnosta. Tarjoa kohtuullinen summa ja katso suostuvatko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin juuri tuon kohtuullisen summan määrittely on se vaikea kohta... :O

      Poista
    2. Laita vielä toinen asiallisen tuohtunut meili teidän vaivoistanne ja säryistänne ja tarjoa maksavasi korkeintaan 250,00eur.
      -JQ

      Poista
    3. Meidän särkymme ja vaivamme ovat kyllä ison rahan väärtejä. :D Pitää vielä viikonloppuna neuvotella L:n isän kanssa, tarvitaanko niitä tutkimuksia tämän kesän rakennusprojekteissa, vai pitääkö sitten hankkia uudet talon myyntiä varten.

      Poista