Maalattuun lattialautaan liimattu muovimatto

Yläkerran makuuhuoneen remontti osa 1b

Mitä tapahtuu, kun öljymaalilla maalattuun lautalattiaan liimataan muovimatto, ja jätetään hautumaan pariksikymmeneksi vuodeksi?

Ensinnäkään liima ei kuivu. Toiseksi liima liuottaa öljymaalia niin, että pigmentti vähitellen imeytyy muovimattoon. Seurauksena sekä lauta että matto ovat pilalla, ja muovin kiskominen irti on työlästä nyhräystä.

Liima änkeää itsensä myös lautojen väliin, mikä vaikeuttaa purkutyötä entisestään. Nopeimmaksi irrotusmenetelmäksi osoittautui kaarevien palojen leikkaaminen mattoveitsellä ja vanhanaikainen kiskominen hartiavoimin:

Paikoitellen maton irrottaminen rikkoi myös puun, ei ainoastaan maalin pinnan. Kapea, vinkkura lattialauta ei onneksi ollut museaalinen aarre, joten hyvillä mielin laitamme uuden tilalle.

Savupiippu osa 2/2

Kesällä 2014 meillä korjattiin savupiippu. Kyseessä on iso piippu: 16 hormia, 500 mm x 2000 mm. Ongelma oli se, että hormien välistä oli irronnut tiiliä, minkä takia yläkerran uuni veti huonosti. Mietittiin slammausta ja vaikka mitä, mutta parikin piippumuuraria käytti maalaisjärkeä ja totesi, ettei sitä lopulta tarvitse edes purkaa vesikattoon asti, vaan riittää huolellinen korjausmuuraus, uuden lenssin valu ja lopuksi päälle sinkitty hattu.

Näin tehtiin. Urakan teki Turun Piippuhuolto, jota voin suositella lämpimästi. Suunnitelma oli rehellinen ja järkevä, yhteydenpito ja aikataulutus pelasi, homma hoitui ripeästi ja säntillisesti, ja hintakin oli kohdillaan. Voiko asiakas edes enempää vaatia? Ei!

Piipusta vanhassa kunnossa ei oikein ole dokumentteja, koska katolla kuvaaminen on niin hankalaa, mutta näistä saa vähän käsitystä tapahtuneesta.

Uusi lenssi. Kuva: L.

Kurkistus alas. Kuva: L.

Maassa hattu näytti ihan valtavalta!

Elokuussa 2015 yhden talven hienosti pärjännyt piippu hattuineen.

Talvehtinut lenssi lähikuvassa. Kuva: L.

Maisemakahvit! Kuva ja jalat: L.

Yläpohjan terveyden syy selvillä!

Yläpohjan melko summittaisen tutkimisen jälkeen 2014 tammikuussa totesimme, ettei vaurioita ole, purua on riittävästi (tosin lisääkin voisi tuoda), ja että vaikkei tuuletusräppänoitä ole, ilma pääsee selvästi poistumaan jostakin. Lisättäköön vielä, että talossa on 2000-luvun alussa uusittu peltikatto.

Tänään varmistin ilmanpoistumistiet todella yksinkertaisella menetelmällä: mennään yläpohjaan kirkkaana päivänä, sammutetaan lamppu, annetaan silmien tottua pimeään, katsellaan tarkasti joka puolelle eri kulmista. Yhtäkkiä alkaakin erottua useita minimaalisia rakoja!

Pihanpuoleiseen päätyyn oli jostain syystä joskus porattu noin sentin reikä, mutta muuten raot olivat päätykolmion ja katon liitoksessa sekä lisähormin läpiviennin kohdalla. Kyse ei siis ole isoista koloista, vaan useista parin millin raoista, joista juuri ja juuri näkyy valoa. Erityisesti läpivientikohdan tutkin tarkasti vaurioiden varalta, mutta ei siitä ainakaan sillä tavalla näytä tulevan vettä sisään, etteikö se menisi myös ulos. Putken juuri oli aivan kuiva ja kasvustoton, vaikka sanomalehdessä näkyikin valumajälkiä. Tuuletusventtiilien asennus ei siis ole tarpeen, koska yläpohja tuulettuu ilmankin. Tosin olisihan se jotenkin hienompaa ja siistimpää, kun olisi samanlaiset räppänät kuin naapureilla. Sitten kun joskus teemme rappaukselle jotain, voi kyllä laittaa samalla ne venttiilit, niin näytämme aikaamme seuraavilta.

Eristeestä eli sahanpurusta vielä: Sitä on vajaa 30 cm kerros, joissain paikoissa huomattavasti enemmän, seinien ja piipun vierellä vähemmän. Ja kyllä se tosiaan on lapioitu sinne perinteisesti eli ihan aluskatteeseen kiinni. Kaivoin tuuletusraon alakatteen rajaan, ja tilanne näkyy havainnollisesti alla olevista kuvista.

Yläkuvassa näkyvät yläpohjan purut yläkerran huoneesta katsottuna.
Tähän kohti siis johtaa vinokaton tuuletusraon yläpää.
Alakuvassa on sama kohta yläpohjasta käsin.

Yläkerran makuuhuoneen remontti osa 1: 1990-luvun ratkaisujen purkaminen

Molempia yläkerran makuuhuoneita oli 1990-luvulla laajennettu kylmälle vintille, ja lisäeristys ja materiaalivalinnat muutenkin jättivät hieman kysymisen varaa.

Alunperin tarkoituksenani oli poistaa laminaatti vinokatosta ja laipiosta sekä muovimatto lattiasta, korvata ne jollain fiksummalla ja kaunistaa huone maalaamalla seinäpaneelit. Lisäksi huoneessa on vanhan hellahuoneen jäljiltä syvennys, josta on tarkoitus tehdä vaatehuone.

Oi ne hyvät suunnitelmat! Jo laminaatin irrotus paljasti lisäeristyksen ongelmat, ja koko seinä jouduttiin avaamaan vesikaton alapintaan asti. Kuten kuvista näkyy, 100 mm lasivilla oli aseteltu suoraan suoraan vesikaton alapintaa vasten ilman mitään rakoja. Osa villasta oli mustaa, valumajälkiä näkyi, mutta ihme kyllä ei haissut homeelta, eivätkä rakenteet olleet lahoja. Villa oli aseteltu niin hatarasti, että ehkä kosteus oli jotenkin mönkinyt eristeiden raoista tiehensä?

Vasemmalla näkyy sisimpänä laminaatti ja sen alla koolaus ja tervapaperi.
Oikealta paljastuu tervapaperin alta lasivilla, joka on suoraan kiinnivesikaton alapinnassa.

Takaseinän paneelikin piti purkaa, koska suora seinä oli lisäeristetty samalla tavalla.

Paneloinnin alla siis koolaus, tervapaperi,
lasivilla ja vanha ilmasulkupahvi.

Esiin tuli myös ikkuna, jonka ympärillä kipsilevyä ja erittäin mustunutta
lasivillaa, ja niiden alla lautaa vasten vanha ilmasulkukartonki.
Ikkunasta oikealla laudoitus, jonka takana n. 100 mm väli ilman eristettä.

Vaurioitakin löytyi, nimenomaan yllä oikealla olevan laudoituksen takaa. Alin lauta oli järsitty, samoin toiseksi nurkimmainen tuki oli yläpäästä vähän pehmeä. Ikkunan alla oleva tolppa oli hauras. Vaihdetaan tai tuetaan. Koko rakenteen idea jäi hämäräksi, ehkä oli vain iskenyt laiskuus, ja siihen oli jätetty kajoamatta? Joka tapauksessa nurkasta käytännössä puuttui se villakerros, joka ikkunan ympärillä ja vasemmalla puolella oli.

Tupajumi rouskinut?

Sisäkatto purettiin vähän myöhemmin, se ei tuottanut sen enempää päänvaivaa kuin yllätyksiään.

Sisäkatto vasemmalta oikealle: alimpana laudoitus, sen päällä pinkopahvi,
sitten eristeenä styroksi ja päällimmäisenä laminaatti.

Tarvitaan siis uusi lisäeristys ilmarakoineen ja turvallisine materiaaleineen, jokin sopiva pintamateriaali, ja loppu onkin sitten enää vain sisustusta! Paitsi päätyseinän tsekkaus ja kylmän sivuvintin ilmankierron varmistaminen... Ikkunan kohtalo on vielä auki, toisaalta huvittaisi pitää se siinä lisävaloa antamassa, toisaalta taas se lisää vetoa, koko ikkuna pitäisi entisöidä (aaagh!), ja sängyn sijoittaminen ikkunan alle on vähän niin ja näin.

Se ettei blogi päivity vuosiin, ei missään nimessä tarkoita sitä etteikö...

... Vinolassa tapahtuisi yhtään mitään!

Olemme kyllä puuhanneet jotain, vaikka viimeiset vuodet ovatkin aika hyvin kuluneet ihan päivittäisjutuista selviytymisen merkeissä. Remonttipuolella uutta ovat viimekesäinen  1) hormien ja savupiipun korjaus ja piipun hatutus sekä 2) kellarin saunan ja kylpyhuoneen remontti. Jälkimmäinenkin valmistui viime vuonna, mutta vaikka kuvat jossain tuolla tallessa ovat, tuntuu hurjan työläältä tarttua niiiiiin vanhaan asiaan ja alkaa muistella, mitä tapahtui missäkin järjestyksessä. Ehkä joskus saan aikaiseksi ihan dokumenttimielessä tehdä niistä jonkinlaisen koosteen.

Unkarilaista umpiointia ja muuta säilöntää

Yritän säilöä marjat, hedelmät ja vihannekset mahdollisimman käsittelemättöminä. Se onnistuu parhaiten pakastamalla, mutta aina ei kaikkea pysty eikä mahdu pakastamaan. Vierastan hilloamista ja höyrymehustamista, koska valtaosa C-vitamiinista ja muista vesiliukoisista suojaravintoaineista keitetään taivaan tuuliin, ja yleensä säilykkeisiin käytetään myös hirveästi sokeria. Kuitenkin esimerkiksi omenia on meillä niin paljon, ettei niiden kaikkia antioksidantteja jaksa vaalia, vaan osan voi säilöä kuumentamalla ihan hyvällä omallatunnolla.

Hapankirsikoiden kanssa kävi samoin, joskin silloin syynä oli kiire. Kirsikat kypsyivät kahden reissuviikon välissä, ja niiden käsittelyssähän tunnetusti työläin vaihe on kivien poistaminen. Päätin yksinkertaisesti jättää kivet paikoilleen ja käyttää säilykkeen esim. unkarilaiseen kirsikkakeittoon niin, että -- toisin kuin alkuperäisessä reseptissä -- siementen syljeskely jää syöjän vastuulle.

Loistavan umpiointiohjeen löysin sattumoisin eräästä unkarilaisesta blogista. Ideana on säilöä kirsikoita ilman sokeria ja säilöntäaineita. Ei tarvita vaivalloista keittelyä valtavassa kattilassa, vaan prosessi on äärimmäisen yksinkertainen. Suomessa tällä tavalla valmistetaan särki- ja muikkusäilykkeitä, mutta en ole törmännyt samaan menetelmään hedelmien säilönnässä.

Uuniumpioitu hedelmäsäilyke ilman sokeria ja säilöntäaineita

1. Purkit desinfioidaan erittäin hyvin.
2. Hyvin puhdistetut hedelmät sullotaan purkkeihin. Kannattaa tunkea ne aika tiiviisti, koska sisältö menee reilusti kasaan.
3. Purkkien kannet kierretään hyvin kiinni. Viimeistään tässä vaiheessa kannattaa tarkistaa, että kansi on täysin tiivis. Nimim. Kävipä köpelösti
4. Syvälle uunipellille kaadetaan vettä noin sormenleveyden verran, ja purkit asetellaan pellille.
5. Pelti työnnetään kylmään uuniin keskitasolle. Uuni (normaali paisto eli ala- ja ylävastukset) pannaan lämpenemään 110 - 150 asteeseen.
6. Purkit saavat oleskella uunissa, kunnes sisältö alkaa "helmeillä", eli muodostuu pienenpieniä ilmakuplia. Tässä vaiheessa virta kytketään pois, ja purkit pidetään uunissa siihen saakka, kunnes ovat jäähtyneet eli useampia tunteja.
7. Jäähtyneet purkit viedään kellariin.

Uuniumpiointi sopii parhaiten happamille hedelmille, kuten kirsikoille, luumuille ja omenoille, nuo kaikki onnistuivatkin hyvin. Kannet eivät mene helposti lommolle, joten kannattaa vilkaista uuniin ja katsoa, ovatko ne pullollaan. Kaikista kansista ei näe sitäkään. Silloin on parasta tarkkailla, alkaako säilykkeen pinta hapettua parin päivän kuluessa. Parille luumupurkille kävi näin, koska niissä taisi olla väärät kannet. Syötiin heti ja hyvää oli.

Vasemmalta: kirsikka, luumu ja omena.
Omput meni vähän rumuksi, mutta ainakin liemen väri on hieno.

Aion soveltaa uuniumpiointia tänä tai seuraavina syksyinä mm. tomaattiin sekä pihlajanmarjoihin porkkanaraasteen tai omenoiden kera. Unkarilainen ohje kehotti lisäämään tomaatteihin hieman sitruunamehua lisähappamuudeksi. En tiedä, onko säilyvyyden takia tarpeen, jos umpiointi vain onnistuu.

Pihlajanmarjojen lisäksi pensaat notkuvat aroniaa ja ruusunmarjoja. Ei suinkaan meidän pihallamme vaan kaupungin mailla tuolla metsänrajassa. Koska kaikki varastettu maistuu aina paremmalta, noukin niitä riittävästi ja säilöin näin:

Musta-aronian marjat: pakastetaan tuoremehuna jääpalapusseissa C-vitamiinilisäksi puuroihin, rahkoihin yms. HUOM. sotkuista! vaatii lisäkäsiä

Pihlajanmarjat: pakastetaan tuoremehuna purkeissa (vispipuuroa varten) ja jääpalapusseihin , valmistetaan likööriksi

Ruusunmarjat: pakastetaan tuoremehuna jääpalapusseihin (viheliäiset sisukset voi putsata vain summittaisesti), tosin "mehu" muistuttaa lähinnä vaahtoavaa sosetta, ja linko menee tukkoon pian

Aronioita on helppo poimia, ruusunmarjoja samoin, mutta
jälkimmäisten putsaaminen on monin verroin hankalampaa.

Miksei meillä ole jyrsijöitä nurkissa?

Missä ovat kaikki myyrät, hiiret ja rotat? Eikö niiden pitäisi tunkea sisään pienistäkin koloista sinne, missä on lämmintä, kuivaa, pesätarpeita ja ruokaa?

Vuosi sitten siivosimme talon perinpohjaisesti, eikä missään, edes kellarissa, tullut vastaan tuholaisten jätöksiä. Varastoimme kellariin soseita ja hunajaa, mutta nekin saivat olla rauhassa. Naapurit vahvistivat asian: heilläkään ei ole parinkymmenen vuoden aikana koskaan ollut riesaa jyrsijöistä.

Oravia, noita sympaattisia pitkähäntäisiä rottia sen sijaan on riittämiin. Alkukesästä Lassin huoneen yläpuolella kävi niin hirveä räminä, että piti käydä tarkistamassa yläpohja, etteivät ne pesi siellä. Ilmeisesti niinkin kevyistä eläimistä (poikaset) lähtee mahdoton töminä, kun ne kisaavat räystäskourussa ja katolla.

En lainkaan kaipaa myyriä ja muita, ja on kiva ettei tarvitse ajatella niiden häätämistä. Mutta ihmettelen, mikseivät ne asu rintamamiestalojen kellareissa ja ullakoilla. Kyllä minä asuisin, jos olisin tuhojyrsijä.