Lämmitysasioita

Kiitos säidenhaltijalle lämpimästä syksystä! :) Pian on lokakuun puoliväli, ja öisin on edelleen kymmenen asteen kieppeissä, siis plusasteissa. Ei ole tarvinnut lämmittää täydellä teholla, oikeastaan pari pientä pesällistä joka toinen päivä pitää sisälämpötilan mukavalla tasolla.

Vinolan lämmitysmuoto on suora sähkö, puu ja ilmalämpöpumppu.Välittäjän asuntoesitteessä oli vuotuiseksi sähkölämmityksen kulutukseksi arvioitu 18 000 kWh. Arvio on puhtaasti laskennallinen ja perustuu vastaavankokoisen ja -ikäisen omakotitalon keskikulutukseen. Uskomme kuitenkin, että sähkön osuutta saa huomattavasti pienennetyksi käyttämällä kakluuneja.

Ilmapämpöpumppu lämmittää ruokailutilaa ja keittiötä. Laitteesta (ILP, ilppi, pumppu) meillä ei olekaan aiempaa kokemusta, mutta nykyään niitä pyörii melkein joka töllin seinässä, vaikka jotkut sanovatkin, etteivät ne ole parhaimmillaan vanhassa talossa. Kyllä se nytkin lämmintä puhaltaa, kun sisälämpötila laskee alle 17:n asteen. Tiedä sitten, miten se toimii talvella, kaiketi ilmalämpöpumppu on optimaalinen nollan tienoilla. Sellaista säätähän Turussa on tunnetusti useampi kuukausi vuodessa...

Alakerran makuuhuoneessa (T:n huone) on kakluuni, joka vetää tosi upeasti, lämpenee nopeasti -- ja luovuttaa lämpönsä nopeammin kuin nykyisen asuntomme hitaasti varaava kaakeliuuni. Yläkerran toisessa makuuhuoneessa on samanlainen. Onneksi ne olivat paremmassa kunnossa kuin talo keskimäärin, ja nuohooja oli varmistanut hormien kunnon myös. Saimme juuri Petrin vanhemmilta peräkärryllisen kuivaa koivuklapia -- kiitokset! :)

T:n huoneen vieressä olevassa olohuoneessa oli aito 70-luvun avotakka, jonka ensi töiksemme purimme pois epäkäytännöllisenä, epätaloudellisena ja epäesteettisenä lämmitysvaihtoehtona. Tällä hetkellä on meneillään seinän tasoitus, ja L kertonee takkanurkan toimenpiteistä omassa merkinnässään myöhemmin. Takan paikalle ihan hetikohtapian kamiina, joka tosin ei varaa lämpöä, mutta siinä on paistouuni ja keittolevy. Talvista ruoanlaittoa se helpottaa aivan älyttömästi, kun voi vain tyrkätä padan uuniin ja vetää sen höyryävänä ulos päivällä.

Toiseen yläkerran makuuhuoneeseen ei saa järkevästi tulisijaa, vaikka siellä ennen onkin ollut iso puuhella. Turvaudumme siis sähköön. Vanha patteri on hirmuinen krohjo, joten todennäköisesti hankimme tilalle öljytäytteisen sähköpatterin, jonka pitäisi kalliimman hinnan lisäksi olla hiljainen, hajuton, tasaisesti lämmittävä ja vähemmän sähköä syövä. Lisäksi nestetäytteiset ovat kuulemma turvallisempia, koska pinta ei kuumene yhtä paljon kuin ns. ilmakiertopatterissa; L:n mielestä turvallisuus on varteenotettava seikka, kun talossa asuu ylivilkas nainen (ja lapsi). Samoin pattereita varmasti hankitaan niihin paikkoihin, joissa niille ilmenee suurin tarve.

L totesi, että sekä ala- että yläkerran seiniä on pakoitellen lisäeristetty SPU-levyllä, vaikkei myyjä tästä mitään puhunutkaan. Levyjen välejä ei ole tiivistetty, ja toivomme kovasti että se on eduksi ja lisää hengittävyyttä. Voisi siis olettaa, että lisäeristykselle on tarvetta vain yläpohjassa, missä lämpöhävikki teoriassa (ja ilmeisesti myös käytännössä) on muutenkin suurinta. Ihan heti emme sitä jaksa tehdä, vaan katsomme ensimmäisen talven yli, miten talo käyttäytyy, ja millaisia ongelmia eteen tulee.

Yleistä remontoinnista ja rautakauppojen palvelusta

Ensimmäinen asia. Olen tullut siihen johtopäätökseen (jonka kaikki muut tiesivät jo toissa vuosituhannella), että korjausremontoinnissa 10 % on ammattitaitoa vaativaa työtä ja 90 % jotain muuta: kantamista, raivaamista, kantamista, purkamista, kantamista, siivoamista ja hankintojen tekemistä. Ja kantamista. Siksipä on taloudellista, että kaltaiseni ammattitaidottomat hoitavat sen 90 %, ja joku viisaampi joko tekee sen 10 % tai neuvoo ja katsoo vierestä. Jos sen sijaan alkaa suin päin tehdä sitä ammattitaitoa vaativaa osuutta ottamatta asioista selvää, voi tulla erittäin epätaloudelliset seuraukset.

Toinen asia. Olin ollut aiemmin siinä käsityksessä, että naisena on tuomittu saamaan huonoa palvelua rakennus- ja muissa äijäfirmoissa. Tähänastiset kokemukseni ovat osoittautuneet täysin päinvastaisiksi. Kaikki (PowerPile, Sarokas, K-rauta, Koukkupaja, Fixus ym.) ovat ottaneet asiani vakavasti, puhuneet kuin ihmiselle ikään ja palvelleet ensiluokkaisen ammattitaitoisesti ja ystävällisesti. Geojutuissa minulla oli jopa vaikeuksia seurata jargonia. Ovatko ajat muuttuneet, eikä naiselle enää tuhahdella rautakaupassa? Vai onko omalla asenteella vaikutusta?

LISÄTTY:

Kolmas asia. Mielenkiinto kasvaa, kun mielenkiinnon kohde on lähempänä ja/tai omakohtainen. Muistan tästä oivan esimerkin erään opiskelutoverini suusta takavuosina, kun hän kertoi jonkin metsätahon surkutelleen, kun nykynuoriso ei ole kiinnostunut metsänhoidosta -- "Antakaa niille metsää, niin johan alkaa kiinnostaa!" Vähän samaan tapaan olin aikaisemmin kiinnostunut rakentamisesta vain periaatteessa, eniten historiallisesta entisöinnistä ja tuttujen ja sukulaisten projekteista. Nyt huomaan automaattisesti rekisteröiväni lehdistä rakennusmateriaali- ja työkonemainokset, vaikkei mitään erityistä edes ole juuri nyt hankinnassa. Onko jokin osa aivoja  ohjelmoitunut skannaamaan mahdollisia hankintapaikkoja jo etukäteen?

Perinteistä, ajatonta, trendikästä vai jotain muuta?

Olen viime aikoina altistunut sisustuslehdille ja -sivustoille, kun olen etsinyt tietoa eri materiaaleista, lähinnä maaleista, tapeteista, kaakeleista ja muusta pintasälästä. Silmissäni useimmat noista kuvista ovat lähinnä puistattavia. Miksi?

Ehkä yleistä rumuutta enemmän kiinnitän huomiota tyylien keinotekoisuuteen ja lyhyeen elinkaareen. Se, mitä nyt kuluttajille tarjotaan, alkaa lehtiä ja tuotekuvastoja selatessa, messuilla ravatessa ja sisustusblogeja ja -ohjelmia seuratessa nopeasti vaikuttaa standardilta. Todellisuudessa sellaisia värejä, materiaaleja ja muita ei ole harrastettu kuin vuoden, parin ajan, ja ne menevät pian ohi. Miksi rakentaa sellaista, minkä tietää näyttävän kymmenen vuoden kuluttua nolon vanhanaikaiselta? Menee aikansa, että 2010-luvun ratkaisut ovat trendikästä retroa, eikä kaikki vuosikymmenen hörhöily ole koskaan käyttökelpoista, vaan sisustusmuoti nappaa parhaat päältä.

Esimerkkejä? 50-luvun keittiökaapistojen koivuvaneriovien maalaaminen valkoiseksi 90-luvulla. Vanhojen kauniiden ikkunoiden vaihtaminen uusiin tehdastekoisiin (joskin tiiviimpiin ja helppohoitoisiin). Perinteisten tulisijojen purkaminen 1970-luvulla, kun olohuoneeseen kuului asentaa avotakka. Rosterikalusteet, 2000-luvun statussymboli keittiössä.

En väitä itse pystyväni ajattomaan vaikutelmaan pintamateriaaleissa ja tilaratkaisuissa. Pyrin siihen kuitenkin, itsepäisesti. Näihin uskon: pelistäminen, laadukkaat materiaalit, perinteiset menetelmät, vanhan korjaaminen, tilojen suunnittelu käyttötarpeen mukaisiksi (ei päinvastoin), taide ja taidekäsityö. Tervetuloa nauramaan vuoden tai kymmenen kuluttua! ;)