Maalattuun lattialautaan liimattu muovimatto

Yläkerran makuuhuoneen remontti osa 1b

Mitä tapahtuu, kun öljymaalilla maalattuun lautalattiaan liimataan muovimatto, ja jätetään hautumaan pariksikymmeneksi vuodeksi?

Ensinnäkään liima ei kuivu. Toiseksi liima liuottaa öljymaalia niin, että pigmentti vähitellen imeytyy muovimattoon. Seurauksena sekä lauta että matto ovat pilalla, ja muovin kiskominen irti on työlästä nyhräystä.

Liima änkeää itsensä myös lautojen väliin, mikä vaikeuttaa purkutyötä entisestään. Nopeimmaksi irrotusmenetelmäksi osoittautui kaarevien palojen leikkaaminen mattoveitsellä ja vanhanaikainen kiskominen hartiavoimin:

Paikoitellen maton irrottaminen rikkoi myös puun, ei ainoastaan maalin pinnan. Kapea, vinkkura lattialauta ei onneksi ollut museaalinen aarre, joten hyvillä mielin laitamme uuden tilalle.

Yläkerran makuuhuoneen remontti osa 1: 1990-luvun ratkaisujen purkaminen

Molempia yläkerran makuuhuoneita oli 1990-luvulla laajennettu kylmälle vintille, ja lisäeristys ja materiaalivalinnat muutenkin jättivät hieman kysymisen varaa.

Alunperin tarkoituksenani oli poistaa laminaatti vinokatosta ja laipiosta sekä muovimatto lattiasta, korvata ne jollain fiksummalla ja kaunistaa huone maalaamalla seinäpaneelit. Lisäksi huoneessa on vanhan hellahuoneen jäljiltä syvennys, josta on tarkoitus tehdä vaatehuone.

Oi ne hyvät suunnitelmat! Jo laminaatin irrotus paljasti lisäeristyksen ongelmat, ja koko seinä jouduttiin avaamaan vesikaton alapintaan asti. Kuten kuvista näkyy, 100 mm lasivilla oli aseteltu suoraan suoraan vesikaton alapintaa vasten ilman mitään rakoja. Osa villasta oli mustaa, valumajälkiä näkyi, mutta ihme kyllä ei haissut homeelta, eivätkä rakenteet olleet lahoja. Villa oli aseteltu niin hatarasti, että ehkä kosteus oli jotenkin mönkinyt eristeiden raoista tiehensä?

Vasemmalla näkyy sisimpänä laminaatti ja sen alla koolaus ja tervapaperi.
Oikealta paljastuu tervapaperin alta lasivilla, joka on suoraan kiinnivesikaton alapinnassa.

Takaseinän paneelikin piti purkaa, koska suora seinä oli lisäeristetty samalla tavalla.

Paneloinnin alla siis koolaus, tervapaperi,
lasivilla ja vanha ilmasulkupahvi.

Esiin tuli myös ikkuna, jonka ympärillä kipsilevyä ja erittäin mustunutta
lasivillaa, ja niiden alla lautaa vasten vanha ilmasulkukartonki.
Ikkunasta oikealla laudoitus, jonka takana n. 100 mm väli ilman eristettä.

Vaurioitakin löytyi, nimenomaan yllä oikealla olevan laudoituksen takaa. Alin lauta oli järsitty, samoin toiseksi nurkimmainen tuki oli yläpäästä vähän pehmeä. Ikkunan alla oleva tolppa oli hauras. Vaihdetaan tai tuetaan. Koko rakenteen idea jäi hämäräksi, ehkä oli vain iskenyt laiskuus, ja siihen oli jätetty kajoamatta? Joka tapauksessa nurkasta käytännössä puuttui se villakerros, joka ikkunan ympärillä ja vasemmalla puolella oli.

Tupajumi rouskinut?

Sisäkatto purettiin vähän myöhemmin, se ei tuottanut sen enempää päänvaivaa kuin yllätyksiään.

Sisäkatto vasemmalta oikealle: alimpana laudoitus, sen päällä pinkopahvi,
sitten eristeenä styroksi ja päällimmäisenä laminaatti.

Tarvitaan siis uusi lisäeristys ilmarakoineen ja turvallisine materiaaleineen, jokin sopiva pintamateriaali, ja loppu onkin sitten enää vain sisustusta! Paitsi päätyseinän tsekkaus ja kylmän sivuvintin ilmankierron varmistaminen... Ikkunan kohtalo on vielä auki, toisaalta huvittaisi pitää se siinä lisävaloa antamassa, toisaalta taas se lisää vetoa, koko ikkuna pitäisi entisöidä (aaagh!), ja sängyn sijoittaminen ikkunan alle on vähän niin ja näin.

Savupiippu osa 1/2

Mikään remonttiasia ei ole niin yksinkertainen, että siihen olisi vain yksi järkevä korjaustapa. Esimerkkinä savupiippu.

Vinolassa on tosi iso savupiippu, joka on mitoiltaan noin 500 mm x 2000 mm. Hormeja on 16. Piipussa ei ole ollut päällä hattua, joten lenssi ja katon päällä olevat tiilet ovat rapautuneet, osa välitiilistä on pudonnut, joten hormien väleillä on reikiä. Muutama hormi vetää aika huonosti, ja välillä lämmittäessä tulee savunhaju jonnekin ihan muualle.

Syksyllä meillä kävi tosi mukava ja perusteellinen nuohooja, joka sanoi että savupiippu on ehdottomasti korjauksen tarpeessa. Isäni oli sanonut jo aiemmin samaa mutta uskoi piipun hyvin kestävän tämän lämmityskauden yli. Piippuremontti vaikutti tällaiselta: vanhan purkaminen, uuden muuraus, pellitys ja hatutus.

Viime viikolla kävin minäkin katsomassa piippua, aiemmin olin noussut vain katon reunalle, mutta nythän meillä on hyvät, uudet tikkaat. En kuitenkaan pystynyt ottamaan siellä valokuvia, joten nyt ei ole havainnollistavaa kuvitusta tähän kirjoitukseen. Piipun yläosa vaikutti tosiaankin kovin rapautuneelta mutta ei sellaiselta, että se olisi välittömästi romahtamassa. Katolla kävi myös katsomassa peltiseppä, jolta pyysimme työtarjouksen. Hänen mukaansa tilanne ei ollut lainkaan yhtä paha. Piippua ei tarvitsisi purkaa, ja pellitkin olivat hyvässä kunnossa (uusittu kattoremontin yhteydessä 2000-luvulla). Uutena tietona tuli se, että yksi hormeista on muurattu vinoon. Hän ehdotti seuraavaa suunnitelmaa:

1. kaikki piipun hormit korjataan ja massataan kattopintaan asti
2. ne hormit, joita käytetään (4 kpl) massataan (liukuvalu) alas asti (tämä on helppoa saunan ja kamiinan osalta, Petrin kakluuniin se pääsee puhkaisemalla välikatosta ja T:n huoneen kakluuniin luultavasti puhkaisemalla kamiinasta
3. puretaan piipun peltejä ja katsotaan, onko muuraustiilet kunnossa (sanoi että kattopeltityöt ovat niin ammattitaitoista jälkeä, että voisi olettaa, etteivät ole vain peittäneet rähjää piippua uusilla pelleillä)
4. tarvittaessa muurataan uusi piipunkakku mutta vanhan korjailullakin saattaa pärjätä
5. tehdään hattu, tässä tapauksessa kaksi hattua, joissa on sauma keskellä

Suunnitelma kuulosti muuten ihan hyvältä, mutta ongelmaksi tuli hinta. Massaus maksaa 150 - 200 €/m. Kun hormeja on 16 kpl, niin jo pelkkä massaus kattopintaan saakka tulisi maksamaan vähän hirveästi -- siis meidän budjetilla, siinäkin tapauksessa että L olisi ollut apumiehenä. Tähän ei sisältynyt edes ne neljä tulisijaan johtavaa hormia, joihin tulisi tietysti vielä huimasti lisää metrejä.

Tässä vaiheessa otimme selvää massauksesta eli slammauksesta, josta löytyy erinomainen ohje konesaumakatto.info-sivulta. Massaus ei olisi mikään mahdoton homma itsekään tehden, mutta vaikeinta olisi varmaan estää laastia ja tiilenkappaleita putoilemasta hormeihin. Piipunhatunkin voisi tehdä itse.

Viime viikolla meillä vieraili myös L:n isä (rakennusurakoitsija). Miehet tietysti kiipesivät katolle (mikä trafiikki!). Kurkkailtuaan hormeihin supertehokkaalla lampulla L:n isä oli samaa mieltä kuin minun isäni, eli että parasta on purkaa piippu, muurata uusi (ja suora), pellittää ja tehdä kunnon hattu. Lisäksi hän arveli, että vinon hormin syynä on todennäköisesti mittavirhe, joka on sitten päätetty oikaista.

Nyt siis pitäisi päättää, mitä oikein halutaan. Totta on, että veto on huono. Totta on myös se, ettei piippu seisottamalla parane, päinvastoin se haurastuu sitä mukaa, kun välitiiliä putoilee, ja tuki vähenee. Jos vesikaton yläpuolinen osa muurattaisiin uusiksi, eikä veto siitä huolimatta parane, niin sitten voisi harkita massausta.

Nyt siis tarjouspyyntöjä piippumuurareille. Tosin ihan ekaksi taidan kokeilla kuitenkin amista (ks. Laurakaisan talonmaalaus), jos vaikka saisi hyvin suunniteltua ja toteutettua työtä paremmin budjettiin sopien. Tosin mieleen tulee, että juuri äsken pari amisopettajaa tuomittiin siitä, että olivat päästäneet opiskelijat putoamaan kolmen metrin korkeudesta... Jos meidän kattorakenteemme eivät täytä ammatti-insituutin standardeja, niin sitten käännymme valmistuneiden muurareiden puoleen.

Hengittää, ei hengitä, hengittää, ei hengitä...

Painovoimaisesti ilmastoidun talon pitäisi hengittää joka puolelta. Meillä ei taatusti hengitä. Lisäeristyksessä on käytetty SPU-levyä, ja kaikki lattiat ja useimmat seinä- ja kattopinnat ovat laminaattia tai muovia (paitsi mäntypaneelit).

Älä korjaa ehjää ja toimivaa. Nuo SPU- ja laminaattityöt ovat vielä ihan kunnossa. Mitä nyt SPU-levyjen välejä ei ole tiivistetty, mikä on hengittävyyden kannalta hyvä asia. Laminaatit ovat sieltä täältä vähän käpristyneet ja naarmuuntuneet, mutta niistä päätimme jo kauan sitten, että antaa olla ainakin T:n leikki-iän. Meillä ei haise, eikä ole tunkkaista. Tietääkseni. Oman talon hajuun on tietysti niin tottunut, ettei huomaa vaikka täällä olisikin lievä tunkkainen perushaju. Muutama tarkkanenäinen ulkopuolinen henkilö on kyllä väittänyt, että perustuoksu on neutraalin raikas. Ainakin toistaiseksi.

Jos hengittämättömät materiaalit häiritsevät, on vika korvien välissä, eikö?

Remonttijärjestys on kutakuinkin seuraava, tämän vuoden osalta siis:

• isot: salaojat; kellarin remontoiminen työhuonekuntoon (öhhh...)
• pienet: savupiippu ja kaikenlaista sellaista silppua, jota en jaksa edes mainita

Lattiat, sisäseinät ja -katot saavat siis odottaa. Haaveilen kuitenkin siitä, että tuon laminaatti- ja muovikerroksen alta saisi esiin alkuperäisen laudan, ja miltä se näyttäisi hiottuna ja maalattuna tai petsattuna. Seinien hengittävyydestä taas on turha puhua niin kauan, kuin sitä SPU:ta on siellä välissä. Pitäisikö se sitten samassa rysyssä vaihtaa vaikka puukuitulevyyn? Oli miten oli, asia ei todellakaan ole ajankohtainen. Kun siihen sitten noin viiden (tai kymmenen) vuoden päästä ryhdytään, on laminaatti ikääntynytkin siinä välissä sen verran, että luultavasti se jo sen takia pitää vaihtaa, ja ehkä lisäeristyksen toimivuudestakin on enemmän tietoa.

Parhaassa tapauksessa emme edes ryhdy remontteihin, vaan elämme toisenkin vuoden näillä samoilla, ja sitten ehkä kolmannen... Onhan sitä ennenkin röttelöissä asuttu ja hyvin on voitu!

Pohjapiirros v. 1946

Vihdoin sain aikaiseksi skannata pohjapiirrokset, siis nämä alkuperäiset, jotka saimme talon mukana. Niin paljon en kuitenkaan jaksanut vaivautua, että olisin skannannut piirustuksen puoliskot niin monta kertaa, että sävyt olisivat sattuneet paremmin kohdalleen.

Klikkaa kuva suuremmaksi.

Ulkonäön puolesta talo on ennallaan, eli mitään isoja muutoksia -- kuten elintasosiipiä -- ei ole Vinolaan koskaan rakennettu. Kuistin portaat tosin näkyvät olleen joskus eri suuntaan.

Lähes kaikki tämän kadun tämän puolen talot ovat täsmälleen samaa tyyppiä: ovet ja ikkunat samoissa kohdissa. Ikkunoita on nykykäsityksen mukaan vähän, ja jokaisessa huoneessa niitä on vain yhdellä seinällä (paitsi olohuoneessa pieni tuuletusikkuna), ja ne ovat matalampia kuin ennen sotian valmistuneiden talojen ikkunat. Pieniä ikkunoita (vinttikomerot, kellari, pesuhuone) on suorastaan tukittu niin, että ulkopuolella ikkuna on sellaisenaan olemassa, mutta sen päälle on lyöty sisäpuolelta levyt ja muut kerrokset.

Sisällä on hieman purettu seiniä ja tulisijoja. Enemmän on muutettu yläkerrassa: hellahuone on purettu kokonaan, ja sen tilalla on hieman kummallinen oveton "sisäkomero", josta L teki IT-luolan, kun siellä oli jo valmiiksi niin hyvin pistokkeita ja puhelinkaapeli. Yläkerran molemmissa asuinhuoneissa on otettu sivuvinttiä asuinkäyttöön koko huoneen mitalta. Petrin huoneessa on ihan tilava ja toimiva makuualkovi, L:n huoneessa laajennus taas on avoimempi, ja vinon osan perältä pääsee sivu-ullakolle. Tässä kömpelö yritys kuvalliseksi selitykseksi, painotus kuvassa on tilojen käytöllä, ei teknisillä tiedoilla.

Klikkaa kuva suuremmaksi.

Yllä olevia muutoksia ei ole dokumentoitu mihinkään, eli ne on tehty pimeästi, ja viimeistely ja käytetyt materiaalit kielivät, että rakennustyö on tehty 1990-luvulla. Tuntuu, että meillä on kaikesta huolimatta edelleen tosi paljon vinttitilaa, enkä keksi, mitä tekisimme kaksinkertaisella määrällä.

Vinolaan on jo alun perin rakennettu kaksi vessaa, jotka ovat kooltaan alkuperäiset. Niitä varten ei siis ole tarvinnut puhkoa seiniä ja ottaa komero- tai asuintilaa vessakäyttöön kuten edellisessä asunnossamme (valmistunut 1938).

Vinolan keittiö ja ruokailutila ovat "modernisti" erillään, ei tupakeittiömäisesti yhtä tilaa, tosin tilojen välinen yhteys on hieman muuttunut hellan purkamisen myötä, kun väliin on tullut reilu metri täyskorkeaa seinää. Nyt on vaikea kuvitella, miltä tila on alkujaan näyttänyt, mutta kellarista löytyneistä hellakaakeleista päätellen kyseessä on ollut matala, keittolevyllinen hella. Silloin on näyttänyt varmasti enemmän tupakeittiömäiseltä.

Tässä vielä pieni yksityiskohta vanhoista dokumenteista kiinnostuneille: