Vessanoven ehostus

Kylläpä näyttää masentavalta! :O

En tykkää sisustamisesta noin yleensä, vaikka on kai se muutakin kuin jatkuvaa uuden ilmeen luomista kodille erilaisin vippaskonstein niin, että joka huone näyttää yhtä ahdistavalta kuin asumuslehdissä. Olen parantumaton huithapeli, eli minua ei haittaa se, että maali hilseilee ja tapetti repsottaa, kunhan siitä ei koidu vaaraa rakenteille. Inhoan ylimääräistä krääsää ja pikkusievää rojua muutenkin, ja pidän funktionaalisista ratkaisuista, joissa kantava idea on vanhat ja käytetyt esineet, joilla on tarina sekä pitkä elinkaari.

Joskus on kuitenkin sellaisia kosmeettisia haittoja, etteivät ne mene enää minunkaan seulani lävitse. Tai itse asiassa oman seulan läpi ne juuri ehkä menisivät, mutta kun perustan tässä jossain vaiheessa oikean vastaanoton (vyöhyketerapia) kotiin, en haluaisi antaa asiakkaille sitä vaikutelmaa, että he astuvat röttelöön, joka luhistuu päälle hetkellä millä hyvänsä (kerrottakoon, että keittiössä 4 - 5 kaapinovea on jo ehtinyt pudota varpaille tai olkapäälle, mutta ne ovatkin niitä 90-luvun halpakaappeja). Turhantarkkojen vieraiden suhteen ei ole väliä, koska hehän tulevat meille kotiin ja saavat sietää meidän trendittömiä sisustusratkaisujamme siinä missä mekin heidän kotonaan heidän valintojaan. Asiakkaat sen sijaan saavat mielestäni vaatia hoitotilalta jotain, ainakin sitä että se vaikuttaa siistiltä, puhtaalta ja turvalliselta. Jos joku kaipaa valkoista ja steriiliä, ei sitä valitettavasti löydy täältä jatkossakaan (muuta kuin ehkä Petrin huoneesta).

Sietokynnykseni ylitti alakerran vessan ovi. Yllä olevassa kuvassa näkymä, joka piirtyy verkkokalvoille, kun sisään tullaan kuistin kautta ja avataan eteisen ovi. Oven alareuna näyttää lähemmin tarkasteltuna tältä:

Olohuoneen oven kahvan tekemä reikä on suurin,
mutta se ei näy tässä kuvassa.

Tämä kuva on myös eteisestä. Kaikki alkuperäiset
ovet on maalattu harmaiksi.

Ei ihme, että asuntoesittelijä kierrätti katsojat nurinkurisesti kellarin kautta ensin keittiöön ja sitten muiden alakerran huoneiden kautta eteiseen. Silloin ovi ei osu silmään yhtä pahasti. Sanottakoon, että Vinolassa näyttää tältä siksi, että talossa on asunut meitä ennen pyörätuolissa liikkuva henkilö, eli oli tehty niin paljon esteettömiä ratkaisuja kuin se rintamamiestalossa on mahdollista. Pyörätuolin aiheuttamia kolhuja on etenkin ahtaissa kohdissa kuten ovenpielissä ja kurveissa. Edelleenkään se ei meitä haittaa, koska tärkeintä on, ettei tarvitse varoa mitään.

Koska ovi on pintavaurioita lukuun ottamatta aivan toimiva, olisi ollut tyhmää vaihtaa se tässä vaiheessa, ja liukumekanismi on myös kätevä pienessä eteisessä, josta mennään paitsi vessaan ja olohuoneeseen myös yläkerran portaikkoon, kellariin, keittiöön sekä työkalukomeroon. Reikiä ei saa piiloon maalaamalla, mutta päällystämällä se onnistuu. Riskinä tietysti on, että vessan ovi näyttää siltä, että meillä on tuunattu.

Pyrin aina ratkaisemaan tälläiset projektit niin, että pärjään niillä tarvikkeilla, joita kotona jo on. Tämän oviehostuksen kanssa se oli helppoa, tarvittiin nimittäin vain hiekkaperia, päällystettä, liimaa ja lakkaa. Ai niin, peitelistaa kyllä piti ostaa ihan kaupasta, kun ei ollut tarpeeksi yhtä lajia. Päällystettä eli 1940 - 60 -lukujen sanomalehtiä löytyi yläpohjasta, ja mielestäni ne sopivat aika hyvin rintamamiestalon myöhempien sukupolvien kerrostumiin, jota myös mdf-invaliukuovi edustaa.

Oikealla valmis ovi. Jos jotakuta kiinnostavat työvaiheet, toimin erinäisiä nettiohjeita soveltaen seuraavasti:

Laajakulmakuvassa vaikutelma on tosi suttuinen,
koska lehdissä oli läiskiä, mutta oikeasti kollaasi
on paljon harmonisemman näköinen. Ihan tosi! :D

1. Irrotin WC-kyltit ja irtonaiset lohkeamat sekä kahvan, ja pesin ja hioin oven.
2. Etsin sanomalehdistä ehjimmät ja mielenkiintoisimmat kohdat ja harjasin ne varovasti puhtaaksi. Olivat sangen hauraita.
3. Sekoitin Eri-Keeperistä ja vedestä liuoksen suhteessa 50/50, ja levitin sitä sienellä oveen kauttaaltaan. Sitten levitin seosta liimattavan sanomalehtileikkeen takapuolelle ja painelin sen sienellä yrittäen varoa kuplia ja ruttuja. Lopuksi pintakäsittelin liimalla kaikki vähänkään repsottavat kohdat. Liimavettä kului kaikkiaan noin 4 dl.
4. Annoin kuivua kaksi päivää, ja lakkasin kerran kiiltävällä huonekalulakalla (L:n varastoista löytyi tinneriohenteista).Tämä oli ikävin vaihe, sillä lakka oli vaikea levittää, ja olen aika herkkä liuottimille. En tohtinut tehdä enää kolmatta kerrosta, vaikka olisi tullut parempi niin. Jatkossa kyllä ehdottomasti käyn ostamassa vesiliukoista pinta-ainetta!
5. Sommittelin ja sahasin listat (L opetti käyttämään jiirisahaansa "Anna miehelle kala päivässä" -sananlaskun mukaisesti), jotta tulee viimeistelty vaikutelma. Erityistä sovittelemista vaati olohuoneenoven kahvan iskulinjalla olevan kohdan tukeminen. En ole siihen kovin tyytyväinen, mutta antaa nyt olla noin, sehän on vain yksi vessanovi, härregud. Lisäksi asensin olohuoneenoven kahvaan stopparin, mutta veikkaan, että kolhuja tulee silti vielä lisää.

En ollut aikaisemmin edes kokeillut tuollaista liima-paperi -tekniikkaa, jota kai decoupageksikin voisi kutsua. Oli ihan kivaa, ja voisin harkita sitä ehkä jatkossa, kun noita lehdenriekaleitakin vielä jäi. Hauskinta oli kuitenkin sahaaminen, sillä en ollut aikaisemmin käyttänyt jiirisahaa.

Jo liimausvaiheessa aikaa hurahti miltei enemmän vanhojen uutisten ja ilmoitusten lukemiseen. Tarkennettakoon, että yläpohjasta löytyi vain pari palaa Turun Sanomia mutta useita aukeamia Uusi Päivä -lehtiä (demarilehti) sekä yksi Rakentaja-lehti (ay-lehti), jossa oli vieläpä osoitelappukin.

Tässä viisi suosikkipoimintani pikku-uutisista ja ilmoituksista (isoja uutisia ei tähän valitettavasti mahdu):

Ah mitä yksityiskohtaisuutta sen ajan uutisoinnissa!
Uusi Päivä 1950.

Mitä? Missä? Mitkä festivaalit? Mitä ulkomaalaisia? Häh?
Uusi Päivä 1962.

Naisten emansipaatio on esiliinasta kiinni.
Uusi Päivä 1949.

Ensin kannattaa kuitenkin hutkia.
Uusi Päivä (vuosi ei tiedossa).

Käviköhän tällä flaksi?
Uusi Päivä (vuosi ei tiedossa).

Ohi aiheen: Painotuotteita eli painavia tuotteita

Ihan ohi remonttiaiheen mutta laajennetaan blogia myös apuvälineiden puolelle ainakin yhden kirjoituksen verran.

T sai joululahjaksi serkuiltaan tosi hienon painotyynyn. Jos joku lukija ei tiedä, mikä painotyyny on, liitän tähän pari pätkää tyynyn suunnittelua koskevaa kirjeenvaihtoa ompelijaserkku Essin kanssa.

Painotyyny on litteä, painava tyyny, jonka ylivilkas lapsi laittaa polvilleen istuessaan, koska tasainen paine rauhoittaa.

Kangas voi olla mitä tahansa paksua ja pehmeää (ei kuitenkaan liukasta!), ja painoina voi olla kiviä, muttereita, ei-teräviä metallinkappaleita tai muuta painavaa pikkutavaraa. Herneet tai pavut ovat liian kevyitä. Muoto ja kokokaan ei ole niin tarkkaa, mutta varmaan tuo 40 x 30 cm ja korkeus max 5 cm on aika hyvä, niin sen kanssa on helppo istua.

Tuossa kuvassa on siis pelkkä painotyyny, ja se muuttuu fidgeting-tyynyksi niin, että sen pintaan ommellaan juttuja, joita voi nykiä. Ne jutut eivät saa irrota normaalilla kiskomisella, eikä niiden pitäisi pitää ääntä. Idea on se, että kun ADHD-lapsi istuu paikallaan tilanteessa, jossa ei saa riehua, niin tyyny painaa, ja sen pinnassa olevia juttuja voi nykiä, niin ei tarvitse koskea kiellettyihin juttuihin, esim. vieruskaverin hiuksiin tms.

Valmiitakin hypistelytyynyjä on olemassa.

Syvätuntoaistiin vaikuttavaa tasaista painoa käytetään rauhoittamaan levottomassa tilanteessa ja/tai keskittymistä parantamaan sekä irrallisena (tyyny, peitto, lelu, hartiapaino jne.) tai puettavana (liivi, vyö, rannepaino jne.). Samaan perustuu myös Temple Grandinin kehittämä halauskone (squeeze machine). Varmasti myös normaaliaistinen ja -hermoinen saa niistä tuntemuksia, mutta niitä käytetään varsinkin autismin kirjon, sensorisen integraation ja CP-vamman ongelmissa, vähän eri tavoin oirekuvasta riippuen. Tutkimustulokset ovat osin ristiriitaisia, mutta monet vanhemmat ja hoitajat tietävät kokemuksesta, mikä vaikutus painotuotteilla joidenkin lasten tai potilaiden kohdalla on.

Ja näin hauska ja uniikki tyyny syntyi, kun Essi sai vapaat kädet kuvion suhteen:

Suunnittelu ja toteutus: Essi.

Tyynyn täytteenä on pyöreäksi hiottuja katekiviä ja jotain pyöreitä romumetalliosia. Siipien sisällä on luultavasti herneitä, ja muina materiaaleina on kekseliäästi käytetty erilaista kierrätystavaraa. Esimerkiksi oikean yläkulman keltainen sydän lienee peräisin heliumilmapallosta (narun päässä oleva "kahva"). Tyyny on nyt päiväkotikäytössä rauhoittamassa aamupiiriä ja muita tilaisuuksia, joissa pitää istua paikallaan.

Päiväkodissa myös päivälepo on muuttunut turhan "haastavaksi" viime kuukausina. Mietimme painopeiton hankkimista, mutta päiväkodissa ei sellaista ole, ja ostettuina ne ovat aivan päättömän hintaisia. Lainaamista en jaksanut selvittää. Mietin, miten sellaisen saisi tehdyksi itse, mutta en keksinyt sopivaa täytettä. Onneksi törmäsin tällaiseen ohjeeseen (MALIKE), jossa painona on verkko- ja rysäkalastuksessa käytettävä lyijyköysi. Ihan älyttömän yksinkertainen idea! Ja peitto on lisäksi pestävä. Tilasin välittömästi lyijypaulaa (14 kg/100 m), ja se saapuikin heti seuraavana päivänä ja oli vieläkin siistimpää ja notkeampaa kuin olin kuvitellut.

Itse peitto syntyi vanhasta täkistä ja päiväpeitosta, ja sitä voi painottaa vielä kaksinkertaiseksi, sillä alla olevassa kuvassa paula on pujotettu vain joka toiseen kanavaan. Virkistin aneemista ulkonäköä  viidellä turkoosilla ympyrällä. Kuinka ollakaan, ne sattuivat osumaan juuri itsepintaisten tahrojen kohdalle. :O

Painopeitto on vain hieman paksumpi kuin normaali täkki.

Peiton mitat ovat 90 cm x 130 cm, ja painoa sillä on noin 4,5 kg. Ohjepaino on 10% lapsen painosta + 500 g, mutta T on niin kevyt mutta pitkä ja voimakas, että painon (23,5 kg) mukaan mitoitettu peitto lentäisi luultavasti tiehensä ensimmäisellä käännähdyksellä.

"Nakiksi" kääriytyminenkin tuntuu erilaiselta,
kun paino tulee tasaisesti joka puolelle kehoa.

Päiväkotikäytössä peitto osoittautui toimivaksi, mutta yhtä juttua en osannut ottaa huomioon:  köyttä pystyy vetämään niin, että peitto menee krymppyyn, ja muodostuneen lenkin voi turhan helposti pujottaa kaulan ympäri. Pieni tuotekehittelyn paikka siis. Ritva (T:n mummi) oli käymässä ja pähkäilin ongelmaa. Mietimme jonkinlaisia nappi- tai lenkkikiinnityksiä, mutta ne tuntuivat turhan tukalilta, kun köydenmutkia on 15 ja täysipainoisena 30. Sitten mieleeni juolahti niin yksinkertainen ratkaisu, että se tuntui lähes tyhmältä: PUSSILAKANA! Sellaisen ompelin täysimittaisesta mutta lastenkuvioisesta varapussilakanasta, ja päivälepo sujui tänään rauhallisesti ainakin nykimisen osalta.

Niin se tavara kiertää

Kesän aikana raivasimme kaappeja ja komeroita vaikka kuinka paljon. Tunnen syvää tyydytystä ja puhdistumista aina, kun lähtee säkki tai laatikko, parhaassa tapauksessa useampi. Huonekaluja emme heittäneet pois tuossa vaiheessa, koska oli vaikea hahmottaa, miten Vinolan huoneita käytämme, saati kalustamme. Se olikin fiksu päätös, sillä alkuperäiset suunnitelmanpoikaset ovat muotoutuneet useampaan kertaan. Vaikka muutimme pienemmästä isompaan (täällä neliöitä sentään 99), niin ällistyttävän moni esine ei mahtunut minnekään tai palvellut mitään tarkoitusta. Asiaa ei helpottanut yhtään se, että Vinolassa oli valmiina kaksi lipastoa ja kaksi senkkiä, kaikki aitoa 1960-luvun muotoilua:

Kuvassa toisena olevan ilmoitin lahjoitettavaksi tori.fi-palvelussa, mutta kesti yli kaksi päivää, että joku kiinnostui, vaikka ilmoitusta katsottiin yli 600 kertaa.

Tähän mennessä olemme myyneet tori.fissä puoli-ilmaiseksi kaikkiaan kaksi lipastoa, yhden lampun, yhden sohvan, yhden kirjahyllyn, yhden sohvapöydän, kaksi tasohyllyä ja yhden parisängyn. Ekotorille olemme raahanneet vaikka mitä. Perjantaina viemme pari laatikollista vanhoja Arabian astioita Wanhoihin Kuppeihin, joka vaikuttaa tosi sympaattiselta vanhan tavaran liikkeeltä. (PÄIVITYS 15.11. Wanhoissa Kupeissa eivät huolineet yhtään astiaa, olivat joko kuluneita, huonokuntoisia tai niille ei ollut markkinoita. Paikka oli kyllä itsessään hieno, upeasti entisöity kansakoulu, ja siellä oli mahtava Arabian lastenastianäyttely, mutta palvelua ja liikkeen tunnelmaa en menisi kehumaan... Ehkä auttaa jos asiakas on keski-ikäinen ja konservatiivisesti pukeutunut?)

Mutta on tänne tullutkin kaikenlaista. Teimme kilometrin mittaisen rakennustarvikelistan, jonka kanssa kävimme Hirvensalossa Ekomatilla. Meitä onnisti monella tapaa: löysimme mm. kasapäin hyllylevyjä, pöytätason Lassille, juuri oikeanlaisen haitarioven T:n huoneen ja olohuoneen väliseen aukkoon (125 cm), vanhanmallisia seinänaulakon koukkuja ja pisteenä i:n päälle Neuvostoliitossa valmistetun leipälaatikon! Ekomatti on käsittämätön paikka, siellä olisi saanut kulumaan vaikka kuinka paljon aikaa. Suosittelen ekskursiota jokaiselle, jota kiinnostaa korjaaminen ja vanha tavara. Luultavasti sieltä palaa silmät loistaen: "En olisi koskana uskonut, että löytäisin juuri samanlaisen kahvan sen 80-luvulla rikkoutuneen tilalle!"

Oma hupinsa on muttaa vanhaan taloon, josta löytyy kaikenlaista. Sanoimme myyjille, etteivät tyhjennä kaikkea, koska meidän on helpompi viedä turhaa pois kuin tulla aivan tyhjään taloon. Irtaimisto täydentää sitä kuvaa, minkä olemme päätelleet korjausjälkien ym. perusteella. Tässä löytö kummallisimmasta päästä: