Vessanoven ehostus

Kylläpä näyttää masentavalta! :O

En tykkää sisustamisesta noin yleensä, vaikka on kai se muutakin kuin jatkuvaa uuden ilmeen luomista kodille erilaisin vippaskonstein niin, että joka huone näyttää yhtä ahdistavalta kuin asumuslehdissä. Olen parantumaton huithapeli, eli minua ei haittaa se, että maali hilseilee ja tapetti repsottaa, kunhan siitä ei koidu vaaraa rakenteille. Inhoan ylimääräistä krääsää ja pikkusievää rojua muutenkin, ja pidän funktionaalisista ratkaisuista, joissa kantava idea on vanhat ja käytetyt esineet, joilla on tarina sekä pitkä elinkaari.

Joskus on kuitenkin sellaisia kosmeettisia haittoja, etteivät ne mene enää minunkaan seulani lävitse. Tai itse asiassa oman seulan läpi ne juuri ehkä menisivät, mutta kun perustan tässä jossain vaiheessa oikean vastaanoton (vyöhyketerapia) kotiin, en haluaisi antaa asiakkaille sitä vaikutelmaa, että he astuvat röttelöön, joka luhistuu päälle hetkellä millä hyvänsä (kerrottakoon, että keittiössä 4 - 5 kaapinovea on jo ehtinyt pudota varpaille tai olkapäälle, mutta ne ovatkin niitä 90-luvun halpakaappeja). Turhantarkkojen vieraiden suhteen ei ole väliä, koska hehän tulevat meille kotiin ja saavat sietää meidän trendittömiä sisustusratkaisujamme siinä missä mekin heidän kotonaan heidän valintojaan. Asiakkaat sen sijaan saavat mielestäni vaatia hoitotilalta jotain, ainakin sitä että se vaikuttaa siistiltä, puhtaalta ja turvalliselta. Jos joku kaipaa valkoista ja steriiliä, ei sitä valitettavasti löydy täältä jatkossakaan (muuta kuin ehkä Petrin huoneesta).

Sietokynnykseni ylitti alakerran vessan ovi. Yllä olevassa kuvassa näkymä, joka piirtyy verkkokalvoille, kun sisään tullaan kuistin kautta ja avataan eteisen ovi. Oven alareuna näyttää lähemmin tarkasteltuna tältä:

Olohuoneen oven kahvan tekemä reikä on suurin,
mutta se ei näy tässä kuvassa.

Tämä kuva on myös eteisestä. Kaikki alkuperäiset
ovet on maalattu harmaiksi.

Ei ihme, että asuntoesittelijä kierrätti katsojat nurinkurisesti kellarin kautta ensin keittiöön ja sitten muiden alakerran huoneiden kautta eteiseen. Silloin ovi ei osu silmään yhtä pahasti. Sanottakoon, että Vinolassa näyttää tältä siksi, että talossa on asunut meitä ennen pyörätuolissa liikkuva henkilö, eli oli tehty niin paljon esteettömiä ratkaisuja kuin se rintamamiestalossa on mahdollista. Pyörätuolin aiheuttamia kolhuja on etenkin ahtaissa kohdissa kuten ovenpielissä ja kurveissa. Edelleenkään se ei meitä haittaa, koska tärkeintä on, ettei tarvitse varoa mitään.

Koska ovi on pintavaurioita lukuun ottamatta aivan toimiva, olisi ollut tyhmää vaihtaa se tässä vaiheessa, ja liukumekanismi on myös kätevä pienessä eteisessä, josta mennään paitsi vessaan ja olohuoneeseen myös yläkerran portaikkoon, kellariin, keittiöön sekä työkalukomeroon. Reikiä ei saa piiloon maalaamalla, mutta päällystämällä se onnistuu. Riskinä tietysti on, että vessan ovi näyttää siltä, että meillä on tuunattu.

Pyrin aina ratkaisemaan tälläiset projektit niin, että pärjään niillä tarvikkeilla, joita kotona jo on. Tämän oviehostuksen kanssa se oli helppoa, tarvittiin nimittäin vain hiekkaperia, päällystettä, liimaa ja lakkaa. Ai niin, peitelistaa kyllä piti ostaa ihan kaupasta, kun ei ollut tarpeeksi yhtä lajia. Päällystettä eli 1940 - 60 -lukujen sanomalehtiä löytyi yläpohjasta, ja mielestäni ne sopivat aika hyvin rintamamiestalon myöhempien sukupolvien kerrostumiin, jota myös mdf-invaliukuovi edustaa.

Oikealla valmis ovi. Jos jotakuta kiinnostavat työvaiheet, toimin erinäisiä nettiohjeita soveltaen seuraavasti:

Laajakulmakuvassa vaikutelma on tosi suttuinen,
koska lehdissä oli läiskiä, mutta oikeasti kollaasi
on paljon harmonisemman näköinen. Ihan tosi! :D

1. Irrotin WC-kyltit ja irtonaiset lohkeamat sekä kahvan, ja pesin ja hioin oven.
2. Etsin sanomalehdistä ehjimmät ja mielenkiintoisimmat kohdat ja harjasin ne varovasti puhtaaksi. Olivat sangen hauraita.
3. Sekoitin Eri-Keeperistä ja vedestä liuoksen suhteessa 50/50, ja levitin sitä sienellä oveen kauttaaltaan. Sitten levitin seosta liimattavan sanomalehtileikkeen takapuolelle ja painelin sen sienellä yrittäen varoa kuplia ja ruttuja. Lopuksi pintakäsittelin liimalla kaikki vähänkään repsottavat kohdat. Liimavettä kului kaikkiaan noin 4 dl.
4. Annoin kuivua kaksi päivää, ja lakkasin kerran kiiltävällä huonekalulakalla (L:n varastoista löytyi tinneriohenteista).Tämä oli ikävin vaihe, sillä lakka oli vaikea levittää, ja olen aika herkkä liuottimille. En tohtinut tehdä enää kolmatta kerrosta, vaikka olisi tullut parempi niin. Jatkossa kyllä ehdottomasti käyn ostamassa vesiliukoista pinta-ainetta!
5. Sommittelin ja sahasin listat (L opetti käyttämään jiirisahaansa "Anna miehelle kala päivässä" -sananlaskun mukaisesti), jotta tulee viimeistelty vaikutelma. Erityistä sovittelemista vaati olohuoneenoven kahvan iskulinjalla olevan kohdan tukeminen. En ole siihen kovin tyytyväinen, mutta antaa nyt olla noin, sehän on vain yksi vessanovi, härregud. Lisäksi asensin olohuoneenoven kahvaan stopparin, mutta veikkaan, että kolhuja tulee silti vielä lisää.

En ollut aikaisemmin edes kokeillut tuollaista liima-paperi -tekniikkaa, jota kai decoupageksikin voisi kutsua. Oli ihan kivaa, ja voisin harkita sitä ehkä jatkossa, kun noita lehdenriekaleitakin vielä jäi. Hauskinta oli kuitenkin sahaaminen, sillä en ollut aikaisemmin käyttänyt jiirisahaa.

Jo liimausvaiheessa aikaa hurahti miltei enemmän vanhojen uutisten ja ilmoitusten lukemiseen. Tarkennettakoon, että yläpohjasta löytyi vain pari palaa Turun Sanomia mutta useita aukeamia Uusi Päivä -lehtiä (demarilehti) sekä yksi Rakentaja-lehti (ay-lehti), jossa oli vieläpä osoitelappukin.

Tässä viisi suosikkipoimintani pikku-uutisista ja ilmoituksista (isoja uutisia ei tähän valitettavasti mahdu):

Ah mitä yksityiskohtaisuutta sen ajan uutisoinnissa!
Uusi Päivä 1950.

Mitä? Missä? Mitkä festivaalit? Mitä ulkomaalaisia? Häh?
Uusi Päivä 1962.

Naisten emansipaatio on esiliinasta kiinni.
Uusi Päivä 1949.

Ensin kannattaa kuitenkin hutkia.
Uusi Päivä (vuosi ei tiedossa).

Käviköhän tällä flaksi?
Uusi Päivä (vuosi ei tiedossa).